Rahoitamme hyviä hankkeita
KORSI – satakuntalainen säätiö
Päämääränä ja tahtotilana satakuntalaisen hyvinvoinnin ja elinvoimaisuuden edistäminen
Satakuntaan syntyi uusi merkittävä säätiö 1.12.2021, kun Oma Säästöpankki Oyj osti Eurajoen Säästöpankin liiketoiminnan. Vuonna 1893 perustettu Eurajoen Säästöpankki vaikutti alueen ihmisten ja yritysten elämään kolmella eri vuosisadalla. Kertynyt varallisuus siirtyi kaupan myötä perustetulle Eurajoen Säästöpankkisäätiölle, joka nykyarvoltaan on noin 25 miljoonaa euroa. Tällä tavoin synnytetty vauraus ja pankin juurevat perinteet jatkavat elämäänsä uudella tavalla.
Perinteet velvoittavat. Siksi tavoitteemme on olla ikiaikainen ja yliaikainen satakuntalainen säätiö, jonka varoja hoidetaan huolellisesti ja kannattavasti.
Kun kasvatamme varallisuuttamme ja kehitämme toimintaamme, voimme toteuttaa tavoitteitamme maakunnallisena vaikuttajana.
Pitkän aikavälin suunnitelman mukaan jaamme vähintään puolet nettotuloksesta säätiön säännöissä määriteltyihin tarkoituksiin.
Ajankohtaista
Toimitusjohtaja Matti Saustila sairauslomalla 19.12.2025 asti.
Ei sähköposteja tai tekstiviestejä. Kiireellisissä asioissa puhelimitse:
040 7306161
Muissa asioissa ota yhteyttä: jenni.santanen@korsisaatio.fi
Elo–lokakuun hakemukset siirtyvät käsiteltäväksi joulukuun 2025 aikana. Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin.
Avustukset
Avustuksia ja apurahoja voi hakea ympäri vuoden. Hakemukset tehdään tämän verkkosivuston lomakkeella. Katso tarkemmat tiedot ja ohjeet hakemuksen tekemiseen.
Pori Jazz | Jazzfestivaalin historiallinen päätös nuijittiin nopeasti – Uusi yhtiö on ottamassa ohjat jo tällä viikolla ... Näytä lisääNäytä vähemmän
Pori Jazz | Jazzfestivaalin historiallinen päätös nuijittiin nopeasti – Uusi yhtiö on ottamassa ohjat jo tällä viikolla
www.satakunnankansa.fi
Historiallisessa kokouksessa oli noin kolmannes yhdistyksen jäsenistä.0 CommentsKommentoi Facebookissa
Taas hienoja uutisia🙂
... Näytä lisääNäytä vähemmän
Pori Jazz | Nämä kolme osaomistajaa ottavat Pori Jazz Festival oy:n harteilleen – Yksi tuiki tärkeä asia ratkaisi omistajien valinnassa
www.satakunnankansa.fi
Kun Pori Jazz -organisaatio astuu uuden ajan äärelle, kaikki osapuolet korostavat sitä, että festivaalin on pysyttävä Porissa ja satakuntalaisissa käsissä.0 CommentsKommentoi Facebookissa
Säätiön kuulumisia 2.9.2024 - RaumaPlus Podcast
open.spotify.com/episode/0ozkmPn4SV81RPi1PzyMjX?si=KDw63xzkSs6W_SIqrQKh-Q ... Näytä lisääNäytä vähemmän
0 CommentsKommentoi Facebookissa
KORSI Säätiön 3.000 euron stipendi jakoon
... Näytä lisääNäytä vähemmän
Kilpailut | Rakentamisen maineteko Satakunnassa -kilpailun voittaja selvisi – Palkinto myönnettiin suuresta saneeraustyöstä Porin keskustassa
www.satakunnankansa.fi
Yhdeksän hakemuksen joukosta valitulle voittajalle myönnettiin 3 000 euron stipendi.0 CommentsKommentoi Facebookissa